18.1.2011

Pihalla

Vanha kylpylän pihamaa, jossa liki satavuotiaat puut kasvavat, siinä pienten "evakko koululaisten" välituntimaisema. Piha ei ole suuri, siinä ei ole mitään telineitä, ei keinuja, mutta lapset viihtyvät. Pihaan rakentuu lukuisia lumiveistoksia,


 lumikasoista liukumäkiä ja vanhan marjakuusen oksien alla, on mukava piilokolo


Koulunpiha keskellä kaupunkia luonnonhelmassa ;)

3 kommenttia:

  1. Sen olen huomannut omassa koulussani, että lapsilla on tapana sopeutua ja löytää iloa arjen pienistä asioista. Meidän aikuisten olisi hyvä ottaa heistä mallia!

    VastaaPoista
  2. Niinpä. Muistan hyvin aikuisten puheet, kun koulua tuohon suunniteltiin. Kauhisteltiin,kun ei ollut leikkivälineitä. Nyt on nähty, lapsilla on oikeasti hauskaa, ainakin näin talvella. Toistasataa lumiukkoa telmii pihalla ja vievät lunta vaatteissaan ylös luokkaan ja hauskaa on. =DD

    VastaaPoista
  3. Tuolla pihalla lapset saavat/joutuvat käyttämään omaa luovuuttaan eikä kaikki ole ns. valmiiksi ajateltua - ja sehän on loistava juttu!

    VastaaPoista