31.3.2010

Tokaluokka

Tämä oli jo kerran hetken aikaa tuolla Mustavalkoisessa maailmassa, mutta poistin koska oli sääntöjen vastainen.  Siinä on eka- ja tokaluokkalaisia vuosi lienee 1955 tai 56 riippuen oliko tuolloin syksy vai kevät =D

30.3.2010

Heinolan Kylpylä

Heinolakin on ollut joskus kylpyläkaupunki. Nyt tuo kaunis rakennus on pääosin tyhjillään, mitä nyt koulut käyttävät evakkopaikkanaan. Korjausta kaivattaisiin kellarikerrokseen, mutta se ainainen rahapula.

edith. unohtui mainita, että nuo edellisen postauksen kangaspuut + toinen mokoma lisää ovat käytössä tuon kylpylän kellarikerroksessa.

Teematiistai Tekniikkaa


Tekniikkaa, että saa edes kasaan, saati sitten jotain aikaseksi =D
teematiistain sivulle tästä

28.3.2010

Peilaus taaksepäin


Vuodet vierivät. Peilissä peilautuu 62 vuotta, kuvien oton välissä.

Lätäkkötaidetta ja pisaroita

Tihkuttaa vettä, mutta haitanneeko tuo, lähdetään kameralenkille. Pian huomataan, että varustus ei vastaa olosuhteita, tarvittaisiin saappaat ja jääpiikit, mutta mennään siitä mistä voidaan, ja koetetaan pysyä pystyssä.

Tasaisenharmaata ja kaikkialla kauniita pisaroita, joiden tallentaminen on taitolaji jota en vielä hallitse. Silti kuvaan kuitenkin, tulee niistä tunnelma esille kumminkin :)

Parempi kuvatakin ylöspäin, kun maa on niin likaisen näköistä, varsinkin nyt kun piti kävellä "asfalttipolkuja".
Joskus kuitenkin on hyvä katsella jalkoihinsa, ettei liukastu ja silloin voi bongata vaikka lätäkkötaidetta

Pisarointia siinäkin.
Koska ei löytynyt aitoja pälviä niin palataan kotiin ja tehdään uusi reisu paremmin varustautuneena
Koti näkyy jo

ja eikun kaffeelle.

Tunnustus

Tuuluska muisti plakaatilla joka lämmitti mieltä erityisesti juuri nyt kun tunnen, että en ole oikein kunnolla edes bloggailuun ehtinyt paneutua. Syynä uusi kone ja uudet ohjelma, kaikki meni uusiksi kertaheitolla ja ei vanha niin nopeasti opi uusia metkuja. Tunnustus kuitenkin antaa potkua yrittää enemmän ja kyllä täältä taas tullaan kevään myötä.
Tämä pitäisi sitten jakaa eteenpäin seitsemälle bloggaajalle..huh. Tässä kohtaa iskee aina paniikki ja en edelleenkäänpysty, halua laittaa lukijoitani johonkin järjestykseen (sori Tuuluska)
Nyt siis tuossa sivupalkissa on suosikkeja (osa heistä) Viesteissä on kommentoijia varmaan löytyy se seitsemän, jos tarkkaan laskee ;)
Kaikki te jotka jaksatte käydä lukemassa, kera kommentin tai ei olette kannustamassa eteenpäin.Teille haluan jakaa tämän tunnustuksen ja olen siitä hyvin iloinen.

27.3.2010

27 maaliskuuta

Eipä paistanut aurinko tänään, eipä silti ei satanut luntakaan ;) oli keväisen sumuinen harmaa päivä, joka antaa kyytiä lumille.
Aamulla tempaisin repun selkää ja suunnistin... kauppaan, piti hakea murkinaa lisää, kun iltapäivällä tulisi viisi nälkäistä suuta lisää ruokapöytään. Eihän minulla yksin asuvalla ole sellaista sapuskanmäärää jääkaapissa =D

Samalla poikkesin vain katsomaan kevään kukkia, (kohta parveketta jo pääsee laittamaan.)
Onnistuin välttämään enemmät ostokset, vain yksi narsissiruukku ja yksi esikko lähtivät mukaan. Ainakin esikoita haen lisää ja muratin ja sen perunanarsissin (mikä lienee). Heti tuli keväisempi olo, eikä se tullut niistä valtaisista vesilätäköistä joita yritin kierrellä, kohtalaisella menestyksellä.

Kanervien joukkoon asettelin kukat, en vielä arvannut istuttaa, jos vaikka pakkanen tulee.

Huomenna sitten odotellaan virpojia. Vaan jos sää suosii niin lähden kyllä ulkoiluttamaan tuota kameravanhustani ja kasvattamaan järkkärikuumetta =D

25.3.2010

Jo aivan pian.....

2008 ensihavainto kukasta on 11.4 ja tosiaan sen huomaa vain jos osaa etsiä, vai kuinka??


11.4.2009 oli paikalla tämän näköistä

Pian alkaa jännitys, se on joka kevät yhtä kiehtova näytelmä. Jo se miten kukka aukeaa, saati sitten saako se olla rauhassa.

Viime vuonna 25.4 

Mitenkähän käy tänä keväänä. Paikka on aurinkoinen, mutta aivan kukan liki, jos ei ihan yli on mennyt hiihtolatu. Toivottavasti se on säilynyt...siis kukka

Auringon kultaama hetki

Tänään töistä lähtiessä, kuulin joutsenten huudot ja taisi mukana olla muitakin muuttajia, joten suuntasin Kymenrantaa ylöspäin jonkinmatkaa. Linnuista ei näköhavaintoja, mutta auringon kultaamaa vettä sain hetken ihailla
Lumen valkoisuutta en saanut esiin, menettämättä tuota kaunista kullan hohtoa vedessä ja vesirajassa.

24.3.2010

Aurinko leikkii

Huomasin ihan vahingossa ;)

Ikkuna

On se kevät nyt.

Jotkut, tai oikeastaan kaikki haaveilee ihanista valoisista kevätpäivistä kun aurinko paistaa ja linnut laulaa. Rohkeimmat päättävät hankia, että nyt se alkaa, just huomenna klo 12 .;)

Hyvä, että ovat päättäneet, sillä tänään aukesi jo veneiden paikat laitureihin =D

Olkoon lunta maassa vaikka metri, mutta kevät alkaa huomenna. Kuulin töistä tullessa uuden linnunlaulun, en vaan tiedä mikä se oli, joka kevät sama juttu, jokohan nyt ostaisin sen linnunlaulu CD:n.
On se kevät nyt tai viimeistään huomenna. =D 

23.3.2010

Metsä

Teematiistain aiheena tälläviikolla on Metsä.
Yksi lempipaikoistani, joten arvata saattaa tuloksen ;)


Näissä minun maisemissani metsässä risteilee polkuja kaikkialle, harjunrinteitä ylös ja alas, poiketen pienelle lammelle, jossa voi vaikka uida ja taas jatkaa risteilemistä.

21.3.2010

Olipa kerran kuva

Yritys numero kolme lisätty =D
Lisätty uusi kuva alas
.. jossa oli kirsikkapuun oksa. Kuvattu aamulla varhain, melkein vasten aurinkoa, ym. Tulos on tällainen.


No, hyvää harjoitusmateriaalia. Jos sitäkään, sillä koville piti vääntää, eikä nykyisillä taidoilla päästy kuin vasta tähän


taitaa olla parasta jatkaa harjoittelua....
Hyvää sade(lumisade) päivän kulutusta =D
***************************************************************************
Harjoitukset jatkuu
Maanantain yritys

Viimeinen julkinen yritys =D
Myönnän ja tunnustan kaikki huolimattomuus virheet. Kiitos.

Meni plörinäksi

Scannailin tuossa muutaman vanhan kuvan sisään ihan harjoituskuviksi, jospa saisin niistä katseltavia. Eipä onnistunut, ainakaan vielä, joten pistin sitten maalaten ;)

Alkaiskohan maalariksi =D
Vaihdoin kankaalle



20.3.2010

Nokkapokkaa

Lähdin suurin odotuksin kameran kanssa Kirkkolammelle katsomaan kuinka kevääntulo on sorsia piristänyt. Vettä satoi lähes koko ajan, joten eipä juuri itseä innostanut.
Silti katselin aika tovin lintujen touhuja ja huomasin, että moni oli saanut vammoja talven aikana. Jäällä näkyi tassunjälkiä ja  jäänreunalla nukkuvat linnut ovat olleet helppoja saaliita. Se on sitä eläinmaailman raadollisuutta.
Kovaa nokkapokkaa ja pörhistelyä käytiin varsinkin ukkojen parissa. Olisipa ollut sellainen kamera jolla olisi päässyt tarpeeksi liki, kun kaksi herraa sättivät toisiaan nokat vastakkain :D

Joutsenpariskunnalla kaikki oli hyvin rauhallista


17.3.2010

Kaktuksen kukka

Ps. vaihdoin kuvan ;)

16.3.2010

Teematiistai

Parvekepuutarhani. Lisää puutarhoja voi bongailla täältä

Virran pyörteisiin

Saattaa näytää kesylle, mutta ei sitä ole. Silti tuosta piti nuorena ja hulluna nousta vesisuksilla ylävirtaan. En tunnusta.....

15.3.2010

Kollaasihaaste

Mustaa ja ruskeaa oli kollaasihaasteen väreinä.  Mukana tälläkertaa tämännäköisellä.

Lisää mustaruskeaa löytyy täältä

Juhannusruusu(t)

Photoshopharjoitus.
Kyllä tämä on melkoista vääntämistä kokeilua ja tuskailua, mutta myös ahaa elämyksiä ja iloisia pikku onnistumisia, joita ei uudestaan enää osaa tehdä, kun tuli ihan vahingossa =D
Vielä minä tämän kesytän. (tai sitten siirryn takaisin psp:hen)


14.3.2010

Suolutakko

Ulkona sataa lunta ja tuulee pohjoisesta, joten uppouduin kuviin menneiltä vuosilta rakentaen mielessäni aikataulua, tuolloin tuolla on ollut tuollaista, pitääkin käydä uudestaan.
Suot kiehtoo ja pelottaa.
Siksi ne kai kiehtookin, koska ovat arvaamattomia.
Tämäkin keskellä vanhaa kuusimetsää, jossa ei kasva oikeastaan mitään. Sammalta ja suo-orvokkeja korkeintaan, toki kauniita nekin, mutta niin pieniä kuvattavia, enkä uskaltaudu makuulleni tuohon maastoon. Lutakossa kuhisee keväällä elämä, on sammakoita, jotain vesirottia tai myyriä en ole varma, käärmeitä, niitä on"muutamia" ja kaikkialla, mutta on siellä kaunistakin. Likainen lutakko näyttää jopa siniselle ja kirkkaalle. Tänä keväänä menen sinne taas, vettä voi olla runsaasti joka puolella.

12.3.2010

Kymijoki

Vielä ei näy uistelijoita, mikäli Wiltteri niitä kaipailee ;) Kohta niitä veneitä on liki vieri vieressä kokeilemassa onneaan koskessa. Aremmat kalastavat lammikoista ja saalis on taatumpi. :) Tuo on aika erikoinen paikka lähes kaupungin keskustassa. Kalastat, saat "lohen", halutessasi se savustetaan sinulle ja saat mukaan kotiin tai syöt ravintolassa katsellen muiden kalojen uiskentelua lammikoissa. Tietysti maksua vastaan ;)


 Vettä alkaa Kymessä virrata taas runsaammin ja kohta (viime keväänä 20.4) tulevat jäälautat tuolta Ruotsalaisen puolelta. Jäiden "musiikki" on kaunista.

Nämä eivät ole tältä vuodelta =D

11.3.2010

Lumivuori

Näkymä työpaikan ikkunasta olikin yhtäkkiä tällainen. Löydätkö liikennemerkin? Samalta seinustalta Olli otti keväisemmän kuvan ( ja paremman, ;) ). Kevättä se on.
Selitykseksi sanottakoon, että ikkuna on maan tasalla .

10.3.2010

Teematiistai teema #6

 "Ei karu kasvumaa, voi sitä lannistaa..."
Uskaltauduinpa minäkin mukaan vahvaan joukkoon. Teematiistain aiheena Elämä ja mielikuvia aiheesta muitten toteuttamina löytyy täältä

8.3.2010

Portaat



Siihen aikaan kun lehmät laidunsivat Heinolan kaduilla ja lähes joka tönössä oli kotieläimiä oli nykyinen Lintutalon tienoo laidunmaata ja sinne paimenet luotsasivat karjan. Vieressä on kallio josta tuli paimenten tähystyspaikka. Paimenkallio.

Nämä portaat ovat siltä ajalta ja nousinpa minäkin taas kerran kesällä tuonne kalliolle katselemaan.

edit. Korjasin kuvat ;)

Löysinpä taas kuvan

Tämä on hauskaa, penkoa vanhempia kuvia koneen uumenista ja katsella niitä uusin silmin. Oikeastaan tämäkin näyttää kauniilta;)
:D

7.3.2010

Jäihin juuttunut

Kuvattu 20.4.2009

Sunnuntaikävelyllä

Aurinko paistaa. Kymmenen astetta pakkasta. Tänään teen sen, lähden katsomaan Saittalahdenlaavulle.  Makkarat ja teet reppuun ja matkaan. Alkumatka meni oikein rattoisasti aurattua katua, mutta puolessa välissä tie oli yhtä pöpperöä. Sisulla eteenpäin, mielessä ihana nuotiomakkara ja lämmin tee, kauniit maisemat ym.
Viimeinen puolikilometriä olikin sitten latu-uran viereen tallattua polkua.
  HUH perillä

Pian pääsee istumaan.
Vaan, ei aina käy niinkuin haaveillaan. Joku oli kait polttanut penkit tai viskonut järveen, polttopuut oli varastettu jo useaan kertaan, eikä kaupunki enää tuo uusia. Nuotiokivet oli ilmeisesti heitelty myös järveen, kun paikalle sai vain pienen nuotiontapaisen, jos sai kun on vain märkiä risuja.
No kuvaillaa kaunista maisemaa sitten.


Saarien takaa aukeaa Ruotsalainen ja suuret selät.

No jo alkaa savuamaan. Onneksi tuli hiihtäjä jolla oli klapeja repussa

Kyllä täällä kelpais olla, mutta en kyllä puita ala mukanani kantamaan. Makkaran sain paistettua ja hyvää oli.
Kotimatka tuntui puolta lyhyemmälle. Löysin pajunkissojakin ihan sopivan korkelta. kun nousee penkalle... Hups, ne pomppas ylös, tai minä alas semmosen vajaan metrin. Siinä sitten istuin ojanpenkalla hajareisin ja mietin, miten pääsen pois. :D. Kissat jäi sinne.
Eihän tuossa tullut kävelymatkaa kuin 5-6 km yhteensä, mutta kyllä se hyvin piisas.

6.3.2010

Kullattua jäätä.

24.3.2007 n. klo 18.30
Nyt näitä löytyy, kun katselee kuvia isommalta ja paremmalta näytöltä. Itsellekin kuin uusia. :D
Tämä on sieltä "lemmenlammelta" ;)

Casinon puikot


Tavoittelin tuota valoa joka tulee ikkunoiden läpi ja heijastui puikkoihin, mutta olisi pitänyt olla kahluusaappaat jotta olisi kuivin jaloin päässyt tarpeeksi liki. Tää nyt on...
Tuolla Casinon rannapuoleisella räystäällä oli komeita puikkoja, mutta myös hillittömästi lunta.

Talvinen kierros Heinolassa jatkuu

Kauppakatu aamuauringossa  5.3.2010